Matkakertomus Tuuri 2014                                                                             

Savon Sanomien eläkeläisten järjestämä tutustumismatka Tuuriin 25-26.4.

Sähköteknikot pääsivät mukaan "siivellä". Tietysti hyöty oli molemminpuolinen.

Aamulla lähdettiin Kuopiosta ja ensimmäinen pysähdys oli Hirvaskankaan ABC:llä. Sitten jatkettiin Ähtärin eläinpuistoon, jossa nähtiin pieniä ja isoja eläimiä. Sudet juosta jolkottelivat kuntolenkkiä myötäpäivään ja karhut nousivat puuhun. Villisian porsaat olivat eläväisiä ja kärpät vikkeliä.

Tuuriin saavuttiin iltapäivällä ja majoituttiin hienoon ökyhotelliin, joka tarkemmin katsottuna näytti vähän muoviselta. Sitten syötiin entisessä navetassa ja shoppailtiin hehtaarihallissa, taisi jotain lähteä mukaankin.

Ulkona ihmeteltiin isoa rakennustyömaata, siihen on kuulema tulossa joulu-maa. Mitähän kaikkea se Keskinen vielä keksii?.

Seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Petäjävettä, jossa on vanha kirkko, joka kuuluu Unescon maailman perintökohteisiin. Opas kertoi kirkon historiasta ja kiersimme kirkkoa sisältä ja ulkoa. Mielenkiintoinen kohde.

Jyväskylässä tutustumiskohteita olivat Toivolan Vanha piha, jossa on monenlaisia käsityöläisiä sekä Viherlandia, jossa ruokailtiin.

Kun vielä ajoimme kotimatkalla Vaajakosken kautta, niin pitihän sitä käydä Pandan tehtaanmyymälässä ostamassa makeat kotiinviemiset.

Kiitoksia Martille mukavasta ja mielenkiintoisesta matkasta.

Kertomuksen teki Kari, sihteeri


Ähtärin eläinpuistossa

Petäjäveden vanhassa kirkossa

      Kirkon pohjapiirros

Made with Namu6