Liiton ajankohtaisia asioita
 

YLIMÄÄRÄINEN LIITTOKOKOUS 26.5.2012

Ylimääräinen Liittokokous pidettiin 26.5 Hotelli Arthurissa Helsingissä. Kokous oli sääntöjen mukainen toinen käsittely, jossa päätettiin Liiton purkamisesta. 

Kokouksessa päätettiin, että 29.10.1960 perustettu Suomen Sähköteknikkojen Liitto ry puretaan.

 

JULKILAUSUMA

Suomen Sähköteknikkojen Liitto ry on purettu. Purkamispäätös tehtiin Helsingissä Hotelli Arthurissa pidetyssä toisessa purkamista käsittelevässä liittokokouksessa 26.5.2012. Paikallisyhdistykset jatkavat toimintaansa entiseen tapaan. Sähköteknikkojen ammatillista edunvalvontaa jatkaa Sähköinsinööriliitto ry:n (SIL)Teknikko-osasto. Sähköteknikkojen paikallisyhdistysten asemasta SIL:n organisaatiossa käydään neuvotteluja. Liittokokous kehottaa kaikkia sähköteknikkoja liittymään Sähköinsinööriliiton ja sen Teknikko-osaston jäseneksi. Sähköinsinööriliitossa yhdessä sähköinsinöörien ja sähköinsinööri amk:n kanssa turvaamme sähköalan koulutettujen henkilöiden ammatillisen kehityksen ja lakisääteisten oikeuksien ylläpidon kehittyvässä yhteiskunnassa.

 

********************************************************

 

SSL:n Liittokokouksessa 21.4.2012 Tampereella päätettiin purkaa Suomen Sähköteknikkojen Liitto äänin 26-3.

 

********************************************************

SUOMEN SÄHKÖTEKNIKKOJEN LIITTO RY

TOIMIHENKILÖPÄIVÄT        1.-2.10.2011        HOTELLI KEURUSSELKÄ       KEURUU

YHTEENVETO

Osanottajat: Päivillä oli edustajia seitsemästä jäsenyhdistyksestä yhteensä 21 sähköteknikkoa.

Käsiteltävä aihe:  SSL ja sen tulevaisuus. Lopetetaanko liitto ja rahat jaetaan aikaisempien päätöksen mukaisesti  jne.

Puheenjohtaja avasi tilaisuuden klo 13.00.

Osanottajat viettivät hiljaisen hetken edesmenneen Oulun yhdistyksen jäsenen Pekka Tuuttilan muistoksi.

Pekka edusti Oulun yhdistystä lukuisissa liiton tilaisuuksissa niin toimihenkilöpäivillä, liittokokouksissa kuin urheilutilaisuuksissa -erityisesti  menestyksekkäästi lentopallossa.

Kunnioitus hänen muistolleen.

Tilaisuudessa luovutettiin liiton kultainen ansiomerkki Rauli Olkaselle pitkäaikaisesta työstä sähköteknikkokunnan hyväksi.

Aluksi puheenjohtaja esitteli liiton viime vuoden tilinpäätöstä.

Samalla käsiteltiin 50-vuotisjuhlan  ja -historiikin kustannusten toteutumaa suhteessa budjettiin 

Seuraavaksi käytiin käsiksi päivän teemaan:

Turun seudun sähköteknikot olivat lähettäneet viestin päiville, minkä sisältö oli, että seuraavassa liittokokouksessa liitto lopetetaan ja rahat jaetaan aiemmin tehtyjen päätösten mukaan.

Puheenjohtaja esitteli tilintarkastajien lähettämän kirjeen koskien liiton tämänhetkistä tilaa.

Tämän tilintarkastajien kannanoton jälkeen käynnistyi poikkeuksellisen vilkas keskustelu aiheesta.

Pari tunnin alustuspuheenvuorojen jälkeen jakauduttiin kahteen ryhmään, joissa molemmissa pohdittiin

tilannetta, jos määräenemmistöä liiton lopettamiselle liittokokouksessa ei saada.

Samalla pohdittiin tilannetta, että liiton toiminnot ajetaan alas, mutta juridisesti se jää olemaan.

Todettiin samalla, että rahat voidaan jakaa yhdistyksille, vaikka liittoa ei lopetettaisikaan.

Ryhmään 1 kuuluivat tamperelaiset, lahtelaiset,  kuopiolainen ja kuntien sähköteknikkojen edustaja.

Ryhmään 2 kuuluivat seinäjokelaiset, hallituksen edustajat puheenjohtajaa lukuun ottamatta, pohjois-kymenlaaksolainen ja jyväskyläläinen.

 

Ryhmä 1:n yhteenveto:

Liittoa ei lopeteta. Miksi lopetettaisiin ? Liitto voidaan ”hyllyttää tarvittaessa” .

60.000-70.000 € laitetaan tuottavalle tilille ja 40.000 € otetaan käyttörahaksi.

Sähköteknikkojen edunvalvontaa hoitaa SIL-teknikko-osasto käyttäen tarvittaessa SSL:n asemaa.

Liittokokouksessa valitaan muodollinen hallitus 1+3.

SLL:n suhteellisen pienen rahapotin jakaminen ei rikastuta ketään.

Tarvittaessa SLL antaa SIL:n teknikko-osastolle puskurirahaa.

Liittokokous valitsee ennalta sovitun paikallisyhdistyksen puheenjohtajan liiton puheenjohtajaksi ja saman yhdistyksen hallituksen liiton hallitukseen.

Liiton toimintaa pyörittää valitun yhdistyksen  johtokunta.

 

Ryhmä 2:n yhteenveto:

Joku yhdistys voisi hoitaa asioiden koordinoinnin. (kustannukset pienenee)

Kuka hoitaa puheenjohtajuutta , jos liitto lopetetaan

SIL:n rahoitus osastoille perustuu toimintasuunnitelmaan.

S-postien käyttöä toiminnassa  tulee lisätä ja ne tulee lähettää ajoissa.

Joku muisto (stipendi, laatta yms.) voisi olla paikallaan liiton lopettajaisissa, mikäli niin käy.

Osaston toiminta ja mahdollisuudet tulee selvittää SIL:n hallituksen kanssa.

 

Loppukeskustelussa hallitus sai seuraavat ohjeet liittokokousta varten.

Esityslistalle laitetaan seuraavat asiat:

Liiton purkaminen vai jääkö elämään muussa muodossa.

Rahojen jako.

 

 

********************************************************

 

 

Liiton historiikki on postitettu kaikille yhdistyksemme jäsenille. Mikäli et ole saanut sitä, voi syy olla siinä, että postiosoitteesi on muuttunut etkä ole

ilmoittanut siitä jäsenkirjurille viljo.pitkanen@kuopionenergia.fi

 

********************************************************

 

Suomen Sähköteknikkojen Liitto ry 50 vuotta

Liitto juhli 29.10.2010 50-vuotista taivaltaan Helsingissä Katajanokan Kasinolla. Kutsuvieraiden lisäksi paikalla oli runsaasti jäsenyhdistysten edustajia, n.100 henkeä.

Juhlassa jaettiin ansiomerkkejä ja huomionosoituksia. Yhdistyksemme jäsen,

perustajajäsen ja pitkään yhdistyksessä ja Liitossa ansiokkaasti toiminut

Jorma Nenonen kutsuttiin Liiton kunniajäseneksi. Onnittelut Jormalle.

 

Liiton puheenjohtaja Tapio Aho kohotti maljan 50 vuotiaalle Liitolle ja toivotti vieraat tervetulleiksi. Kuvan otti Toivo Myyrä.

 

*******************************************************

 

Toimihenkilöpäivillä 25-26.9. Ikaalisten Kylpylässä pähkäiltiin Liiton tulevaisuutta. Yleisenä mielipiteenä oli, että Liitton toiminta lakkautettaisiin, koska käyttövarat loppuvat jossakin vaiheessa. Mielipide-eroja syntyi siitä,

lopetetaanko Liitto kokonaan, vai pantaisiinko se pöytälaatikkoon pölyyntymään. Myöskin rahan jaosta oli erilaisia näkemyksiä.

Lähes kaikki olivat sitä mieltä, että toiminnan jatkaminen tulee siirtää

SIL/ Sähköteknikko-osastolle, ja annettiin hallitukselle evästyksiä lähteä

suunnittelemaan toimintaa tältä pohjalta.

 

********************************************************

 

SUOMEN SÄHKÖTEKNIKKOJEN LIITTO RY

 

Kesäterveiset kaikille täältä Hartolasta

 

Kuuma kesä alkaa olla takana päin ja on aika katsella tulevan syksyn toimintaa.

Tuleva syksy tulee olemaan poikkeuksellisen vilkas. Aloitamme toimihenkilöpäivillä ja vietämme liiton 50 vuotisjuhlia lokakuun lopulla ja vuoden päättää Terako-seminaari Tallinnassa.

Liiton historiikki menee taittoon 23. elokuuta ja on jäsenistön luettavissa juuri sopivasti ennen 50-vuotisjuhlia.

 

Toimihenkilöpäivät 24.-25.9.2010        Ikaalisten kylpylässä

 

Käsiteltäviä aiheita ovat: SSL:n lopettaminen ja sen seurauksena rahojen jakaminen yhdistyksille tai

perustetaanko Suomen Sähköteknikkojen säätiö, jonka toiminta-ajatuksena olisi jakaa stipendejä sähköalan opiskelijoille.

Mikäli liitton tointaa ei lopeteta niin, miten ratkaistaan puheenjohtaja kysymys, jos halukasta puheenjohtajaa ei löydy. Hallinnoiko jokin yhdistys vuorollaan liiton toimintaa jne.

 

Ohjelma

Lauantai 24.9.

klo 12.00        Lounas

klo 13.00        Lähetekeskustelu aiheisiin

klo 14.00        Ryhmätyöt käynnistyvät

 

Sunnuntai 25.9.

klo 9.00        Ryhmätöiden purku ja loppukeskustelu ja ohjeita hallitukselle

klo 11.00        Hyvää kotimatkaa

 

Kustannukset

101 €/hlö kahdenhengen huoneessa ja131 €/hlö yksin majoittuen.

Yhdistyksemme hallitus valitsee osallistujat.

 

Ilmoittautumiset 10.9. mennessä toimistoon Jaanalle. Kylpylässä toimitaan yhteislasku periaatteella,

joten liitto laskuttaa yhdistyksiltä osanottajien maksut.

*******************************************************

 

50-vuotisjuhla 29.10.2010 klo 19.00 Katajanokan kasinolla Helsingissä

 

Ohjelma

klo 16.00-17.00        Onnittelujen vastaanotto

klo 19.00-                Iltajuhla

 

Illalliskortti maksaa 40 €/hlö

Ilmoittautumiset tulee tehdä Jaanalle SIL:n toimistoon. Kasinolle mahtuu noin 150 osallistujaa, joten täytämme paikat ilmoittautumisjärjestyksessä.

********************************************************

Terako

Seminaarin ilmoittatuminen käy parhaiten Euretan kotisivuilla. Tämän kertainen seminaari on todennäköisesti lajinsa viimeinen, joten lähdetään joukolla mukaan.

 

Terveisin

Tapio Aho

SSL:n puheenjohtaja

 

********************************************************

XXII Liittokokouksen yhteenveto

 

*******************************************************

Ylimääräisessä liittokokouksessa Kuopiossa 10.10.2009 päätettiin, että annetaan liittohallitukselle valtuudet myydä Aleksis Kiven kadun osake

markkinahintaan.

Tapio Ruuthin pyynnöstä kirjataan eriävä mielipide: Myyntihintaan on määriteltävä reunaehdoksi pohjahinta 2 800€/m2

 

Samassa yhteydessä pidettiin Liiton toimihenkilöpäivät. Työryhmien enemmistön mielipide oli, että liitto pitäisi lopettaa, koska sillä ei ole edellytyksiä jatkaa tulojen loputtua. Sopiva ajankohta olisi v.2011.

Liitto täyttää 50 vuotta v.2010.

Tamperelaiset eivät olisi lopettamassa liittoa, vaan pistäisivät sen mappiin

pölyyntymään parempia aikoja odotellessa.

Paikallisyhdistysten toimintaan liiton lopettamisella ei olisi merkitystä.

 

********************************************************

 

 

Sähkömaja on myyty !!!!!!! 

 

Liiton puheenjohtajan viesti:

 

Hyvät Sähköteknikkoveljet

Ikävä velvollisuuteni on ilmoittaa kaikille, että Sähkömaja on myyty.

Omistusoikeus siirtyi ostajalle 6.11.2008, jolloin hän maksoi koko kauppasumman.

Ostaja on yksityishenkilö, joka ottaa majan omaan käyttöönsä, eikä hän vuokraa sitä ulkopuolisille. Tämä tarkoittaa myös sitä, että maja ei yllä mainitun päivän jälkeen ole ollut meidän käytettävissä.

Uskon, että myynti tuntuu teistä monesta suurelta pettymykseltä. Majan hankintapäätös aikanaan syntyi tiukan kädenväännön jälkeen yhden äänen enemmistöllä. Päätökseen liittyi ponsi, jonka mukaan Sähkömajaan ei saatu käyttää jäsenmaksuvaroja. Jäsenmaksutuloja tosin vuosien varrella jouduttiin käyttämään, koska majan ylläpitokulut olivat suuremmat kuin tulot. Vastaavasti myyntipäätös sai taakseen kaksi ääntä enemmän kuin vastaääniä. Tiukassa myyntikin siis oli.

Täytyy muistaa, että maja monine ikimuistoisine hetkineen, jotka saimme siellä yhdessä viettää, jää pysyvästi muistoihimme.

 

        Toivokaamme, että uudet omistajat vaalivat SÄHKÖMAJAN muistoa meitä kunnioittaen.

 

 

        Tapio Aho

        Puheenjohtaja

 

********************************************************

Toimihenkilöpäivät pidettiin 11-12.10.2008

 

Loppukeskustelun antia

Keskustelu Liiton tulevaisuudesta:

Loppukeskustelussa tuli esiin, että SSL:n lopettamispäätöstä ei tehtäisi ennen 50 vuotisjuhlaa. Aleksis Kiven kadun osakkeen myyntipäätös voitaisiin tehdä seuraavassa liittokokouksessa vuonna 2010.

50-vuotisjuhlat pidetään saman vuoden lokakuussa.

 

Liiton lopettamispäätös tulee sääntöjen mukaan tehdä varsinaisessa liittokokouksessa ja vahvistaa toisessa ylimääräisessä liittokokouksessa, joka voidaan pitää aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua varsinaisen liittokokouksen jälkeen. Molemmissa kokouksissa tulee vähintään ¾ kokouksessa edustetuista äänistä kannattaa liiton lakkauttamista.

 

Liittohallitus ryhtyy valmistelemaan asioita tähän suuntaan. Seuraavilla toimihenkilöpäivillä hallituksen ehdotus otetaan käsittelyyn, jolloin selvitetään jäsenistön näkemystä asiaan.

 

Liittohallituksen toivomus

 

Toivomme, että yhdistykset keskustelisivat asiasta saatuaan tämän raportin, ja lähettäisitte tietoa hallitukselle omista näkemyksistänne. Tämän kaltainen päätös on joka tapauksessa kohdaltamme hyvin merkittävä ja asiana raskas, joten on viisasta keskutella asiasta huolellisesti. Tehdään sen jälkeen ne päätökset, jotka olemme yhteissti etukäteen sopineet.

 

Tapio Aho

SSL:n puheenjohtaja ja sihteeri

 

 

 

 

 

Made with Namu6