Retkeilypäivien 2007 muistio

 

 

OULUN, KAINUUN JA POHJOIS-SAVON

YHDISTYSTEN SYYSRETKEILYPÄIVÄT

KUOPIOSSA JA LEPPÄVIRRALLA

                15-16.9.2007

 

 

Tutustumis- ja käyntikohteet:

 

Puijo, Kuopion valtuusto- ja virastotalo, Saaristokaupunki, Vesileppis ja Unnukka

                                       

     

RETKEILYPÄIVIEN MUISTIO

 

1. Puijo

        Retkeilypäivien kokoontuminen oli sovittu Puijon Tor-nin P-paikka. Sinne joukko, 42 henkilöä, saapuikin täs-mällisesti. Alkutervehdysten jälkeen siirryttiin osa hissillä, osa portaita nousten 12. tasolla (kerroksessa) sijaitsevaan torniravintolaan lounaalle. Hyvin lohikeitto maistuikin. Pyörivän tornin ansiosta näkymät kaikkiin suuntiin tulivat nähdyksi lounaan aikana (Torniravintola pyörii yhden kierroksen tunnissa).

 

 

     

2. Valtuusto- ja virastotalo

Lounaan jälkeen siirryimme Kuopion valtuusto- ja vi-rastotalolle, tarkemmin sanoen valtuustosaliin, jonne meidät tervetulleiksi toivottivat asiakaspalvelupäällikkö Juhani Mikkonen ja virastomestari Heikki Salminkoski.

Täällä Juhani Mikkonen kertoi talossa tapahtuvasta toiminnasta ja näytti varsin mielenkiintoisen visuaalisen esityksen Kuopiosta.

Saimme myös kuulla Viljo Pitkäsen esityksen Kuopion katuvalaistuksesta ja nähdä visuaalisen esityksen ”Kuopion Energia 100-vuotta”

 

3. Saaristokaupunki

Valtuusto- ja virastotalolta siirryimme linja-autoon, joka vei meidät tutustumiskierrokselle Saaristokaupunkiin. Kierroksen aikana tutustuttiin sekä rakennettuun Petosen kaupunginosaan (mm. Pelastusopisto) että varsinaiseen Saaristokaupunkiin. Saaristokaupungissa ihastelimme Kallaveden maisemia ja uutta Keilankannan siltaa. Tulevaisuuden rakentamisesta mainittakoon Asun-tomessualue ja tornitalot (siltavahdit).

 

 

4. Vesileppis

        Vesileppikseen saavuimme n. klo 15. Majoittumisen li-säksi lauantai-illan ohjelmaan kuuluivat vesijumppa, saunominen ja päivällinen. Päivällisen yhteydessä vie-railevat yhdistykset luovuttivat isäntäyhdistykselle muistoesineet, Oulu Oulun 400-vuotis historiikin ja Kainuu Ruusun. Pohjois-Savon yhdistys täytti 40 vuotta.

        Samanaikaisesti Vesileppiksessä oli myös Suomen hautajaisurakoitsijoiden liiton liittokokous ja tuote-esittely, johon meidänkin retkeläiset tutustuivat. Hieman harmiakin liittokokous aiheutti, koska se viivästytti tanssien alkamista huomattavasti.

 

 

5.Curling

        Sunnuntaina aamu-uinnin ja aamupalan jälkeen siirryt-tiin jäähallille. Retkeilypäivien perinteeseen kuuluvaan kilpailuun lajiksi oli tällä kertaa valittu curling. Parhaiten lajin hallitsivat kainuulaiset, joiden heitot antoivat 14 pistettä. Oululaiset antoivat tiukan vastuksen jääden vain pisteen päähän. Isännätkin odottivat harjoitusheittojen perusteella menestystä, mutta kilpailussa heitot takkuilivat ja niinpä jäätiin kolmanneksi 9 pisteellä.  Onneksi palkintoja riitti kaikille kilpailuun osallistuneille.

 

 

6 Unnukka

        Vesileppiksestä lähdimme n. klo 12 viimeiseen käynti-kohteeseemme, matkailukeskus Unnukkaan. Siellä ret-keläiset nauttivat keittolounaan ja tekivät ostos / katse-lukierroksen myymälätiloihin. Unnukassa vietetyn tunnin jälkeen alkoi paluumatka Kuopioon.

 

Kuopiossa olimme klo 14, jossa kuopiolaiset poistuivat. Oululaiset ja kainuulaiset jatkoivat matkaa kohti Iisalmea ja sieltä edelleen omiin määränpäihinsä.

 

Vuoden kuluttua retkeilypäivien järjestämisvuorossa on Oulu. Jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan mitä silloin koemme.

 

 

Vakuudeksi:

                Martti Savolainen

 

 

 

Takaisin

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Made with Namu6